lauantai, 27. tammikuu 2007

Uusi osoite

Koin äkillisen totaalihermostumisen Vuodatuksen absurdeihin mainoksiin ja muutin Koneharha-blogin oivallista esimerkkiä seuraten tänne. En ole vielä toistaiseksi keksinyt keinoa viedä kommentteja mukanani, joten annan blogini levätä rauhassa täällä, vaikka vanhat kirjoitukseni jo uuteen osoitteeseen siirsinkin.


perjantai, 26. tammikuu 2007

Sukupuolitestausta

Tähden innoittamana päätin testata sukupuoleni Transtukipisteen veikeällä sukupuolitestillä. Olen tehnyt testin muutamia kertoja aiemminkin, mutta kertaus on tunnetusti kaikkien kliseiden äiti. Kas näin:

Vaihtoehdoista nainen, mies, androgyyni ja sukupuolineutraali,
SINÄ OLET ANDROGYYNI
Kuvauksesi
Sinussa on paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä - vielä enemmän naista kuin miestä. Sinulla on hyvin paljon naisellisia persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä, mutta sinussa on myös paljon miehekkyyttä.

Olet sukupuolisesti melko harmoninen. Vaikka naisellisuutesi hiukan hallitsee, niin mieheytesi ja naiseutesi ovat kuitenkin aika tasapainossa keskenään.

Olet sukupuolishoppailija! Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset - kriittisestikin. Et välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan teet mitä haluat ja käyttäydyt sukupuolivapaasti. Olet sukupuolen suhteen itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten ja naisellisten puoliesi kautta. Haluatkin toteuttaa itseäsi sukupuolisesti, koska sinua kiinnostaa ja innostaa sukupuolisuus, itsessäsi ja toisissa. Olet hyvin sukupuolinen, sukupuolisempi kuin ihmiset yleensä - sukupuolesta innostunut sukupuolikokeilija ja seikkailija.

Viihdyt sukupuolessasi - niissä kaikissa. Sinua kiinnostaa ja innostaa sukupuolisuus, itsessäsi ja toisissa ihmisissä. Voit olla jopa sukupuolimaaninen tai yliherkistynyt sukupuolelle.


Tuloksesi on merkitty ruudukossa tällä värillä.
Naisellisuuspisteesi: 16
Miehekkyyspisteesi: 6
Mies Androgyyni
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
Sukupuolineutraali Nainen

Jakauma, kun juridinen sukupuoli on nainen
Mies Androgyyni
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
Sukupuolineutraali Nainen

Jakauma, kun juridinen sukupuoli on mies
Mies Androgyyni
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
                                         
Sukupuolineutraali Nainen

 

Testi on leikkimielinen ja perustuu väkevästi kärjistettyihin sukupuolistereotypioihin, mutta perin mielenkiintoista mietiskeltävää testi joka tapauksessa antaa. Ajatusten herättämisen olettaisin olevan testin varsinainen tarkoituskin. Onko nainen yhtä kuin feminiininen nainen ja mies yhtä kuin maskuliininen mies? Mitä on naismaskuliinisuus, ja millä nimillä kutsutaan feminiinisenä näyttäytyvää miestä? Kuinka paljon sukupuolten rajoja voi venyttää ennen kuin törmää etuliitteeseen trans - missä sijaitsee siirtymä?

maanantai, 22. tammikuu 2007

Ensimmäinen retki

Kun olin lapsi, oli oma sukupuoleni minulle itsestäänselvyys. Ihmiset, joiden keskellä elin, olivat löytäneet minun sukupuoleni puolestani, ja siinä missä Jeesuksen vetten päällä ottamat askeleet olivat tuolloin minulle kovaa faktaa, olin minä itse itselleni tyttö. Kotosalla ollessani istuin tyytyväisenä nukkevuoreni keskellä, ja naapuruston tyttöjen pyydettyä minua kanssaan ulos me hypimme narua pinkkien ja violettien prinsessaprinttipaitojen helmat hulmuten. Kun olin lapsi, sukupuolessani ei ollut ongelmakohtia, eikä minulla ollut mitään syytä miettiä sukupuoltani nukkeleikkejä pidemmälle. Sukupuolinen suo alkoi upottaa jalkojeni alla vasta siinä vaiheessa, kun minun olisi ikäni puolesta pitänyt etääntyä tyttöydestä ja etsiä sisäänpääsy siihen huojuvaan kategoriseen taloon, jota naiseudeksi mainitaan.

Rohkenen väittää, että siinä maailmassa (jonka ulkopuolelle asettuvasta toisesta maailmasta elättelen edelleen toiveita, vaikka tunnustankin toiveitteni täyttymisen suuremmassa mittakaavassa mahdottomaksi), jossa seksuaalisuus ja sukupuoli kierretään surutta toistensa ympärille, eivät tytöt ja naiset suinkaan edusta samaa sukupuolta. Olen elänyt lapsuuteni äärimmäisen epävarman äidin huoneessa. Minun äitini rakensi itsensä miestensä varaan: hän muutti niin puoluekantaansa kuin lemmikkieläinpreferenssiään yhden poikaystävän vaihtuessa toiseksi, eikä kodissamme ollut ainoatakaan soppea, joka olisi ollut edes likimain turvassa äitini onton egon muutosvallalta. Hänellä oli hyvin vähän ystäviä, sillä suhteet miehiin olivat poikkeuksetta seksuaalisia, ja naisia hän ei taas voinut sietää. Jokainen nainen oli kilpailija, uhka äidin koko olemassaololle. Tytöt eivät tällaista uhkaa kuitenkaan muodostaneet. Tytöt olivat äidilleni nainen miinus seksuaalisuus; he olivat aseettomia ja sellaisina suloisen vaarattomia. Äitini hauras, ulkokohtainen naiseus salli minun olla tyttö, mutta lupaa koetella naiseuden piikkilanka-aidan takalukittuja portteja minulle ei enää voitu myöntää. Minun mahdollisesta naiseudestani tuli äidilleni olemassaolon uhka, ja minulle itselleni siitä tuli yö, jolla oli kyky ja valta riistää minulta unelma äidinrakkaudesta, mielikuva absoluuttisesta turvasta. Todellisen valinnanmahdollisuuden puuttuessa muovasin lapsuusvuosieni tyytyväisestä tytöstä antinaisen alun, joka piiloutui paksujen vaatekerrosten keskelle, jotka laahasivat lattioita säkkimäisinä ja sysimustina kuin Hämeen talviyöt. Antinaisen alku pelkäsi kuollakseen, että joku (joku mies!) yrittäisi lähestyä häntä sillä ääneenlausumattomalla tavalla, rajasi silmänsä tulenpunaisella ja hieroi hikoavia kämmeniään tyytyväisyydestä yhteen aina silloin, kun hänen kommentoitiin näyttävän pelottavalta. Käsitykseni naiseudesta oli pitkälti yli parikymppiseksi asti hirvittävän kapea. Minun mielessäni naiseus määrittyi aina miehen kautta ja suhteessa mieheen, eikä sukupuolta ja seksuaalisuutta ollut mahdollista erottaa toisistaan. Minä sallin itseni ihastua vain naisiin enkä uskaltanut rakentaa ystävyyttä ainoankaan miehen kanssa, sillä Tiesin, että miehet olettaisivat minut aina naiseksi ja naisten ja miesten väliset suhteet aina seksuaalisiksi. Naiseus oli kokonaisvaltainen merkitsijä, stigma, joka söi merkityn elävältä. Antinaiseus puolestaan oli minulle mitä turvallisin vankila.

Onko oman sukupuolen löytämisen oltava lineaarisesti etenevä prosessi, jolla on jokin lopullinen päämäärä ja nimetty, onnellinen loppu? Minulle sukupuoleni (uudelleen-) löytäminen on ollut pikemminkin sekalainen sarja nopeita oivalluksen hetkiä, jotka ovat opettaneet minulle, ettei minun kenties sittenkään tarvitse taistella naiseutta vastaan sen enempää kuin lahjoittaa sille sielupoloanikaan. Se, että sallin itseäni kutsuttavan naiseksi, ei tarkoita väistämättä sitä, että minun olisi hyväksyttävä yritykset selittää minut tuon kategorian kautta tyhjiin. Biologisesta näkökulmasta myönnän kiistatta olevani Homo sapiens sapiens -lajia edustava naaras, mutta vaikka tällä biologisella faktalla on varmasti omat vaikutuksensa myös siihen, kuka olen, ei faktan kantama informatiivinen arvo liene silti lähelläkään kokonaisia totuuksia. Sukupuoli on minulle identiteettikysymys, ja se, millaisia nimiä sallin itselleni annettavan, ei välttämättä kerro kokonaisuudesta paljoakaan. Lapsuuteni tyytyväinen tyttö muuntui antinaisen aluksi, ja antinaisen alusta puolestaan etsiydyin ulos minä, joka voin nimetä itseni tytöksi tai naiseksi, niin halutessani jopa mieheksi tai pojaksi. Minä olen queer tai kenties en ole mitään, mutta neutri, neutri minä en tahdo olla.

Mihin ihmeeseen sitten haihtui oman mahdollisen naiseuden pelkoni? Kliseistä tai ei, olen löytänyt omaa sukupuoltani uudelleen rakkauden ja parisuhteen myötä. Minun mieheni, joka ei ole kutsunut itseään mieheksi alusta asti, ei oleta ympärilleni naiseuden piikkilanka-aitaa. Sukupuoli ei ole kodissamme itsestäänselvyys vaan liikkuva ja neuvoteltavissa; kategoriat kertovat kaikenlaista mutteivät missään nimessä kaikkea. Tässä yhteisessä huoneessamme minun on ollut mahdollista tunnustella myös niitä aikaisemmin kiellettyjä, takalukittuja portteja. Olen löytänyt rohkeutta kurkkia aitojen taakse, ja kangaskerros ympärilläni on keventynyt. Musta on saanut rinnalleen punaisen ja violetin, vähitellen jopa valkoisen.

torstai, 4. tammikuu 2007

Retkelle Sukupuolimaahan

Olen kehitellyt itselleni oivallisen itsetutkistelevaa ohjelmaa alkuvuodeksi. Niela Miller listaa teoksessaan Counseling in Genderland liudan kysymyksiä, joita hänen mukaansa jokaisen Sukupuolimaahan joutuneen seikkailijan, niin vasten- kuin tietentahtoisenkin sellaisen, olisi hyvä pohtia. Tulevina viikkoina minä haluan löytää omat vastaukseni seuraaviin kysymyksiin:
  1. Miten löysin sukupuoleni?
  2. Miltä sukupuoleni minusta tuntuu? Olenko tyytyväinen omaan sukupuoleeni?
  3. Mitkä sukupuoli-ilmaisun tavat viehättävät minua ja mitkä tuntuvat vastenmielisiltä?
  4. Olenko seikkaillut oman sukupuoli-ilmaisuni kanssa? Millä tavoin?
  5. Liittyykö sukupuoleeni tai sukupuolirooleihini myös asioita, joista en pidä? Onko sukupuoleni este minulle?
  6. Mistä asioista sukupuolessani pidän?
  7. Onko toisessa sukupuolessa - tai muissa sukupuolissa - ominaisuuksia, joita haluaisin myös itselleni? Mitä tapahtuisi, jos omaksuisin nuo ominaisuudet?
Kirjoitus per kysymys ja paljon pohdittavaa. Palaan asiaan pian.

maanantai, 25. joulukuu 2006

Homeovestiitti

Vuoden ensimmäinen joululahja on ohuesta paperista taiteltu kuori, jonka sinettitarra sulkee. Sinetti kimaltaa kullan sävyissä, houkuttelee. Nykerrän neuroottisuudesta kielivän kynteni vaivalloisesti tarran alle, kuori aukeaa ja sormet sujahtavat sisään. Lahjakortti! Tuijotan epäuskoisena korttiin painettuja koukerokirjaimia, jotka tavoittelevat juhlallisuutta mutta saavat minussa liikkeelle vain pelkoa ja ahdistusta. Minulle on annettu lahjakortti kauneushoitolaan.

 

Opettelin meikkaamaan vasta muutettuani pois kotoa, enkä vieläkään ole sivellinten ja huiskujen käsittelyssä mainittavan taitava. Kampaajalla olen käynyt viimeksi kymmenen vuotta sitten ollessani juuri lähdössä Afrikasta: halusin viedä ystävieni ihmeteltäviksi pikkuletit, jotka tuolloin olivat Suomen olosuhteissa vielä sangen eksoottinen näky. Kotimaassa en kuitenkaan ole kampaajalle puolisoni lempeästä kannustuksesta (Mennään yhdessä!) huolimatta uskaltautunut, vaikka olenkin asiaa toistuvasti harkinnut. Lapsena hiuksista huolehtiminen oli niin paljon ongelmattomampaa, sillä äiti varasi hiustenleikkuuajat, tutun kampaajan käsien kosketus kutitti rentouttavasti niskaa ja hiukseni lyhenivät juuri sen verran kuin niiden pituutta säätelevät auktoriteetit halusivatkin niiden lyhenevän. Vuosien myötä kampaajan ovesta sisään käyminen sai kuitenkin aivan uusia merkityksiä. Kampauksella kaunistautuva nainen alkoi minun silmissäni tehdä itsestään Naista, kilpailla miehisestä huomiosta muiden naisten kanssa. Käytännöllisyys menetti arvonsa sukupuoleen tiiviisti linkittyvän seksuaalisen pelin käynnistyessä, enkä minä saanut lupaa osallistua tuohon peliin.

 

En ole koskaan edes harkinnut kauneushoitolan asiakkaaksi ryhtymistä. Siinä missä kampaamot edustavat minulle Naiseksi aikomista ja naisten välisen kilpailun aktiivista alkupistettä, on kauneushoitoloissa kyse jo väkevän tavoitetietoisesta asevarustelusta. Vakavassa pelissä pikkutekijöille nauretaan armotta. Pikkutytöille nauretaan armotta, ja kauneus sylkee suustaan silkkaa kauhua.

 

Eksoottiset pikkuletit eivät tehneet minusta Naista vaan ainoastaan piirun verran afrikkalaisemman. Ne veivät minut kauemmaksi perheestä, jossa olin kasvanut, ja muistuttivat minua itse valitsemastani ympäristöstä, jossa kukaan ei kyseenalaistanut minun oikeuttani asettua sukupuoleen, jota hädin tuskin uskalsin toivoa omakseni. Letit eivät tehneet minusta Naista mutta jättivät minulle mahdollisuuden valita. Kilpailusta jättäytyminen ei ollut ainoa vaihtoehto, vaikka se olikin vaihtoehdoista turvallisin.

 

Kieputan joululahjaa sormieni välissä ja korttihai minussa herää heti, kun annan sille siihen luvan. Hai havahduttaa mentaalijukeboksini, ja Maritta Kuula laulaa:

 

Mä oon jumalainen

Joo, mä tiedän kaiken

Mua ohjaa vaistot muinaiset

Mä oon aito nainen, mä oon aito mies

Seuraa mua ja pääset taivaaseen

Pukeudun pokerinaamaan ja astun kadulle: olkoon tämä leikkiä minullekin.